Ajankohtaista

15.3.2010

VKL KUMMEKSUU VUOKRALAISTEN ASEMAA HEIKENTÄVIÄ NÄKEMEMYKSIÄ

Helsingin kaupunki on yksi maamme suurimpia vuokranantajia, jonka asunnoissa asuu tuhansia helsinkiläisiä.

Vuokramarkkinoiden vakaus edellyttää pitkäjänteistä vuokraustoimintaa. Turvattu vuokra-asunto on paikka, johon perheen koti perustetaan.

Yksityinen asunnonvälittäjä Vuokraturva Oy kritisoi tällä viikolla kovasanaisesti kaupungin vuokra-asukasjärjestelmää. Yhtiö vaati asukkaiden tulotason tarkistamista niin, että tulojen noustessa oikeus asua kaupungin asunnossa loppuisi. Perusteena tälle oli asuntojen jakaminen vain kaikkein pienituloisimmille.

Vuokralaisten edunvalvontajärjestönä emme pidä asukkaita tai valintakriteerejä ongelmina vaan sitä, että uustuotantoa ei rakenneta riittävästi. Asuntokannan pienuus on suurin syy jonoihin. Hyvään asumiseen kuuluu turvallisuus ja varmuus vuokrasuhteen jatkuvuudesta.

Kaupungin asunnonjaossa noudatetaan tarveharkintaa ja ensisijalla ovat erityisessä asunnontarpeessa olevat.

Monipuolista asukasrakennetta pidettiin sosiaalisen eheyden kannalta arvokkaana vuonna 2002 suomalaista asuntopolitiikkaa arvioineessa kansainvälisessä selvityksessä. Segregoituminen vähenee kun erituloiset ja muutenkin erilaiset kotitaloudet asuvat samoissa taloissa ja samoilla alueilla.

Olemme tyytyväisiä siihen, että asuntolautakunnan puheenjohtaja Vesa Peipinen on omassa lausunnossaan 10.3. korostanut samaa linjaa.


Helsingissä 15.3.2010

Vuokralaisten Keskusliitto ry:n hallitus


Lisätietoja

Puheenjohtaja Tarja Kantola 050 5550833
Toiminnanjohtaja Anne Viita 050 588 3483




[Takaisin]