Ajankohtaista

13.4.2010

Vuokralaiset ry:n liittokokouksen julkilausuma 10.4.2010

Asumisoikeusasumista on kehitettävä.

Asuntotuotannossa on kehitettävä erilaisia asumismuotoja. Ihmisten tarpeet ja toiveet ovat erilaisia ja omistusasumiselle täytyy olla vaihtoehtoja. Omistus- ja vuokra-asumisen välimuodoksi kehitetty asumisoikeusasuminen ei ole tähän mennessä pystynyt lunastamaan siihen asetettuja odotuksia asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien osalta.

Asumisoikeusjärjestelmään tarvitaan parannuksia, joilla turvataan vaihtoehtoisten asumismuotojen säilyminen Suomessa. Lisäksi asukkaiden tiedonsaantimahdollisuuksia pitää kehittää sillä tavalla, että turvataan asukkaille yhteishallintolain mukainen oikeus saada tietoa asumiseensa liittyvistä kustannuksista.

Esitämme, että tiedonsaannin turvaamiseksi asumisoikeuslakiin lisätään sanktiot yhteishallintolain noudattamisen turvaamiseksi. Samalla kiinnitämme huomiota siihen, että yhteishallintolain noudattaminen parantaa asukkaiden asemaa myös vuokra-asuntotuotannossa ja siksi lain noudattamista tulisi pystyä valvomaan paremmin.




[Takaisin]