Asumisen turvaamisesta tulossa iso kysymys lähitulevaisuudessa

Laura Hassi seisomassa hymyillen vaalean, korkean tilan portaissa käsi metallisella porraskaiteella.

Asumistukeen kohdistuvat leikkaukset ovat osa Orpon hallituksen asuntopolitiikkaa. Tämän ohella hallitus uudistaa ara-politiikkaa esittämällä tulorajoja ara-asuntojen asukasvalintaan. Tällä pyritään tehokkaampaan tuen käyttöön.

Tavoite tuetun tuotannon tehokkaammasta kohdentamisesta kaikkein pienituloisimmille ja heikoimmin asuntomarkkinoilla pärjääville kuulostaa puheissa hyvältä.

On kuitenkin huomattava, että pienituloisimmat eivät Suomessa ohjaudu tuotantotukea saaviin vuokrataloihin. Yksinkertaisesti siksi, että tukijärjestelmämme ei sisällä tällaista ohjausmekanismia.

Niin vapailla kuin säädellyillä markkinoilla vuokrataan asuntoja sosiaaliturvan varassa oleville kotitalouksille. Suomessa oikeus tukiin kuuluu siis vuokralaiselle riippumatta siitä, onko hänen vuokranantajansa sääntelyn piirissä vai ei. Pienituloisimpien asuminen ei siis järjesty keskitetysti tuetussa asuntokannassa, vaan hajautetusti markkinoilla.

Hajautettu käytäntömme näkyy asumistukitilastoissa. Viime vuoden lopussa yleistä asumistukea myönnettiin noin 390 000 vuokra-asunnossa asuvalle ruokakunnalle. Heistä noin 110 000 asui ara-rahoitteisessa ja 280 000 vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa.

Vuokranantajille tukien leikkaukset näkyvät käytännössä vuokrarästien lisääntymisenä ja niiden perintänä. Häätöjen ehkäisy ja siihen liittyvä osaaminen kuuluu kuntayhtiöille ja yleishyödyllisille vuokranantajille lähtökohtaisesti. Mutta vain niille, ei toimialalle yleisesti. Tämä tulee esiin, kun asumistuen leikkaukset alkavat konkretisoitua tämän vuoden kuluessa.

Asuntomarkkina-alueet ovat Suomessa keskenään erilaisia, niiden tarjonta ja dynamiikka eroavat dramaattisesti toisistaan. Yhteistä on kuitenkin se, että kuviteltua ”edullisempaa asuntoa”, johon köyhimpien kysynnän tulisi tukien pudottua kohdistua, ei ole alueilla odottamassa. Hallitus siis luo nopeasti kysyntää, jota vastaavaa tarjontaa ei Suomesta löydy.

Asumisen turvaamisen kannalta on olennaista, mihin kuntien vuokrataloyhtiöt ja asumisneuvonta, muut yleishyödylliset ja Kela tässä tilanteessa pystyvät. Umpisolmu ei kuitenkaan ratkea pelkästään yleishyödyllisyyttä sääntelemällä, saati valtion vetäytymisellä.

Ei vaadi eritystä kykyä ennustaa, että asumisen turvaamisesta tulee aiempaa keskeisempi poliittinen kysymys lähitulevaisuudessa.

 

Laura Hassi
Erityisasiantuntija
Suomen Kuntaliitto


Takaisin sivun alkuun