Korkojen nousu tekee Valtion asuntorahaston roolista taas näkyvän

Valtionkonttorin apulaisjohtaja Sanna Pälsi hymyilemässä.

Valtion asuntorahasto eli tuttavallisemmin VAR on tukenut sosiaalista asuntorahoitusta perustamisestaan lähtien vuodesta 1990. Budjettitalouden ulkopuoliseen rahastoon siirrettiin silloin aravalainasaamiset eli vuokrataloyhtiöille myönnetyt aravalainat, joita oli myönnetty vuodesta 1949 alkaen. Rahasto nimettiin alun perin asunto-olojen kehittämisrahastoksi, ja vuonna 1993 nimi muutettiin asuntorahastoksi. Rahasto on perustamisestaan lähtien rahoittanut sosiaalista asuntotuotantoa erilaisten ARAn ja Valtiokonttorin myöntämien tukien kautta.

Rahaston varoista maksetaan ARAn eli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen myöntämät tuet ja avustukset, kuten muun muassa korkotukilainat, erityisryhmien investointiavustukset, korjausavustukset, energia-avustukset ja uustuotannon käynnistysavustukset. Valtiokonttorin myöntämistä tuista rahaston varoja käytetään muun muassa aravayhteisöille myönnettäviin taloudellisiin tervehdyttämistoimiin sekä tervehdyttämisavustuksiin. Myönnettyjen tukien ja avustusten määrä ylsi 236 miljoonaan euroon vuonna 2022.

Asuntopoliittisina tukitoimina myönnettävät korkotuet ja takaukset rahoitetaan asuntorahaston varoilla. Korkotuet liittyvät oleellisesti ASP-lainoihin sekä yhteisöille myönnettäviin korkotukilainoihin. Näillä lainoilla mahdollistetaan monen ensiasunnon ostajan tie omaan asuntoon sekä rakennetaan ja peruskorjataan suuri määrä vuokra-asuntoja vuosittain. Korkotukilainoille maksetaan korkotukea tietyn omavastuukoron ylittävältä osalta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun markkinakorot olivat nollassa tai jopa miinusmerkkisiä, ei korkotukia ole juuri maksettu. Tilanne on kuitenkin muuttunut, ja 12 kuukauden euriborin ylitettyä neljän prosentin tason tulevat korkotuet jälleen ajankohtaisiksi. Valtiokonttori on arvioinut korkotukimaksujen nousevan vuositasolla jopa 120 miljoonaan euroon, jos korkotaso säilyy nykyisellä tasolla pidempään.

Korkotukien lisäksi asuntorahaston varoista katetaan valtion takaamaan lainakantaan liittyvät, pankeille  mahdollisesti syntyvät luottotappiot. Vuonna 2022 rahaston varoista maksettavien luottotappioiden määrä ylsi noin 8,2 miljoonaan euroon. Voi siis varmasti todeta, että Valtion asuntorahaston rooli sosiaalisen asuntorahoituksen mahdollistajana on historiallisesti ollut merkittävä. Nousseen korkotason ja hallitusohjelman monien asuntopoliittisten muutosten myötä rahaston rooli on keskeinen jatkossakin.

Sanna Pälsi
Apulaisjohtaja
Valtionkonttori


Takaisin sivun alkuun